https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-itavallan-vaalituloksesta-yhdella-asialla-parjaa-asia-riittavan-tarkea/
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo ohessa:" Itävallan vaalitulos osoittaa todeksi sen, että yhdelläkin asialla pärjää, jos asia on maan kansalle riittävän tärkeä". Mutta perussuomalainen puolue Suomessa on jyrkän haittamaahanmuuttovastaisuuden lisäksi myös muun muassa suomalaisten duunarien, eläkeläisten, vanhusten ja työttömien etuja rohkeasti ajava yleispuolue.
Matuvastaisuudelle Itävallassa kova murskavoitto.
24
238
Vastaukset
- Quatttro
”Onnittelut Itävallan viisaalle kansalle! Surullista kuitenkin se, että Suomen kansan herääminen on vasta aluillaan. Miten on mahdollista, että kaiken tapahtuneen jälkeen gallupien suurimpia puolueita ovat kiihkofederalistinen Kokoomus ja homostalinistinen Vihreät? 🙁”
- Tämä-Syynä
Suomen suurin puolue on kyllä "nukkuvien puolue". Tästä syytä kokoomus ja vihreät saavat korkeat sijoituksensa.
- Mattenhorn
”Haittamaahanmuutto ja siitä johtuva suuri rikollisuuden kasvu EU-maissa muuttaa odotetusti poliittisia valtasuhteita yleisesti Euroopan maissa. EU-maiden kansalaisilla alkaa olla mitta lopullisesti täysi haittamaahanmuuttajiin, kun ulkomailta rantautuneet matut mm. raiskaavat oman maan naisia, tekevät väkivaltaisia rikoksia ja loisivat veronmaksajien kustannuksella Vuodesta toiseen.”
- kaperhana
Juuri näin. Osuit täysin asian ytimeen.
- KusipäätHelvettiin
Nämä "arvo pohja" -idiootit ja punavihreät persreiät tajuavat asian vasta silloin kun on jo liian myöhäistä. Siksi näille kusipäille ei saa enää antaa valtaa päättää Suomen asioista.
- anupikkariaho
Junttikansa juhlii pubeissa Itävallan vaalitulosta. Kova on taas humalaisen pellelauman meteli.
- tröööttt
Äärivassarit juhlii puistonpenkillä, koska rahaa ei ole bubissa istumiseen.
- KaukosenrantaT
Noonh...ajattelimme näin yrittäjinä pitkän päivän päälle emännän kanssa tänään pistää kynttilät ja vähän parempaa ruokaa pöytään ja avata varastosta pikkuisen parempi viinipullo, Itävallan vaalitulosta juhlistaaksemme.
Mielestämme tämä tulos antaa toivoa kaikille meille, jotka ovat aidosti huolissaan euroopan kohti tuhoa kulkevasta hallitsemattoman maahnmuuttopolitiikasta.
Ehkä todella on niin että järki todella voittaa ja tämä vihervasemmistolainen egoististen ihmisten terrori vihdoin päättyy.
Ainakin jo sivistynyt yhteiskunta Itävalta näyttää meille muille että tämä on mahdollista ja täytyy myöntää että tunnen tällä hetkellä oikeasti uutta toivoa siitä että järki lopulta voittaa? - PAHUUSZ
Palstan toisen suvakin mukaan kukaan ei voi uskaltaa julkisesti riemuita isänmaallisuuden voitoista, koska suvakit (vai matut?) vetelevät väärämielisiä turpaan. Miten ne siis voivat juhlia pubeissa?
- Poole
”Venäjällä viisaasti nähdään, kuinka Brysselin ääriliberaalit ovat taipuvaisia tekemään yhteistyötä islamistien kanssa. Tätä Venäjä johtavana eurooppalaisena valtakuntana ei luonnollisestikaan voi suvaita.”
- kaperhana
http://laurahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244491-koko-eurooppa-ei-ole-tuhon-tiella
Tuossa perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari onnittelee itävaltalaisia erinomaisesta vaalituloksesta. Huhtasaari sanoo muun muassa:" Itävallan vaalituloskin osoitti, että koko Eurooppa ei ole tuhon tiellä". - Muista.se
Halla on syrjässä kun asioista päätetään.
- TöttiAM
”Maahanmuutto ei ole mikään yhden asian kysymys, vaan se liittyy aivan kaikkeen. Rahoitus, turvallisuus, puolustus, työllisyys, koulutus, terveys, kulttuurij ja niin edelleen!
Kaikki maksaa ja kun maahan päästetään tähän malliin porukkaa rajojen yli, niin se raha on pois kaikesta suomalaisten tarpeista. Eivät nämä tuota yhtään mitään, koska alkukustannukset vievät sen moninkertaisesti, mitä mahdollisesti joku työllistetty tuottaa. Lisäksi nykysysteemillä syrjäytetään suomalaiset ja kyllä, myös koulutuksesta, ei vain työstä.
Lisää kustannuksia terveyspuolelle, maamme menee kymmeniä vuosia takapakkia, kun tänne päästetään tauteja, joita meillä eivät enää edes lääkärit tunnista. Vrt. Porissa tubiin kuolleen tapaus, jossa keuhkokuvan ottamatta jättämistä puolusteltiin sillä, että lääkärit eivät ole tottuneet hoitamaan tubia, kun se on Suomessa.”
Mahanmuuttoa pitäisi tehdä tarpeen mukaan, tarkasti valiten ja viisaasti, ei sattumalta ja päästäen maahan holtittomasti ketä vain sattuu tulemaankin. Pakolaisuus ei oikeuta tyhmyyttä, eikä pakolaisten auttaminen Suomessa vähennä pakolaisuutta, vaan lisää sitä! Ei pidä hoitaa vain seurauksia, vaan ennenkaikkea myös syitä, joista pakolaisuus ja rikollisuus johtuvat! - fjvmdi7d
https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/232782-maahanmuuttokriittiset-jyrasivat-itavallan-vaaleissa-saamassa-liki-60-aanista
Totuudelle ei voi mitään! - Kuona-Luona
Onneksi ehdimme kuorimaan kermat päältä.
- Fooli
Meinaatteko sitten jättää maan ja kansan kurjana jälkeenne?
- näinkävi
Vihreät koki murskatappion
- Totuuskomissio1
Toivottavasti kokee myös Suomessa, toimivat täysin maamme ja sen kansalaisten edun vastaisesti.
Juuri tuossa taustalla MTV 3:n uutiset muistutti Itävallan viherhörhöjen tappiosta ;) - kaperhana
Tuleeko matuhyyssäripuolueelle vihreille Suomessa samanlainen romahdus kuin Itävallassa seuraavissa vaaleissa? Veikkaan, että tulee.
- EiMuutaVoiOdottaa
Maa, josta Hitler lähti liikkeelle, mitä muuta voidaankaan siltä suunnalta odottaa ? SuomalaiSSten Natsien ei siltikään kannata kyrpä tanassa odotella uusia SS-voimia. Voittehan kuitenkin vuorotellen runkata spermat tuon Vauva-Hitlerin kuvan päälle ja rääkyä Heil.
- nicht_fur_schwartze
Itävaltalaiset ovat oikeasti hienoja ja sivistyneitä ihmisiä, jotka osaavat visioida huomattavasti kaukonäköisemmin, kun döner-kebabien hurmioima sukulaiskansansa eli Saksa. Pientä toivoa on silti olemassa jopa Saksassakin. Baijerissa on jälleen nostanut päätään itsenäisyyskeskustelu, eli irtaantuminen Saksasta. Tämä olisi suunnattoman hieno asia paitsi Baijerille, niin myös koko rappioituvalle Euroopalle. Suomalaiset munattomat ja kaikinpuolin niin saamarin tyhmät ja hyväuskoiset poliitikkomme, eivät ole kyenneet, eivätkä kykene tekemään yhtään mitään pakolaiskaaoksen suhteen, ennen kuin Euroopassa puhaltaa niin raakat tuulet, ette paitsi musulit riehuvat, niin myös kantaväestö on radikalisoitunut. Tämäkin päivä tulee vääjäämättä eteen nykykehityksellä.
- kaperhana
Juuri näin.
- anupikkariaho
Persurasistijuntit ovat juhlahakuisia pellejä. Juhlan aiheeksi kelpaa mikä tahansa. Pääasia on ottaa etyyliä ja möykätä pubeissa ja toreilla meitä kunnon ihmisiä häiriten.
- turha_rääpiä_päätään
Sinun poliittisesta vakaumuksestasi en tiedä, mutta itse en koskaan ole äänestänyt Persuja. Vasureille, tai Vihervassareille ei myöskään ole lohjennut. Maataloustukiaisporukka ei myöskään ole lähellä sydäntäni. Teitä kunnon ihmisiä...??? PTHUI! Itävalta on Unkarin, Puolan ja Tsekin ohella Euroopan tulevaisuuden suunnannäyttäjä. Suomi ja Ruotsi ovat takuuvarmoja luusereita. Joten..ihan mitä kukanenkin arvostaa... "kunnon ihmisten" valtiona. Maahantunkeutumis-/ns. pakolaiskriittisyys ei ole rasismia. Se on kaikin puolin ylevä ja rajatonta tukea ansaitseva, kunniakas Eurooppalainen asia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691325En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131165
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731080Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop61906IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76762Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362669- 53656